Joulu

Puutuotteet

Koristeet ja lahjatavarat

Valmistamme yksilöityjä tuotteita, joista vain osa löytyy nettikaupan valikoimista.

Tutustu kuvagalleriaan nähdäksesi jo toteutettuja toiveita.

Vain mielikuvitus on rajana!

Yhteydenottolomake

    LumOksa on vuonna 2015 perustettu perheyritys

    Intohimonamme ovat yksilöidyt, luontoa kunnioittaen, valmistetut tuotteet. Suunnittelemme ja teemme koriste-ja lahjatavaroita sekä korvakoruja kotimaisesta koivuvanerista.

    LumOksan ensimmäisiä tuotteita olivat koristeaidat, huovutetut keijut ja enkelit ja nämä suositut tuotteet pysyvät valikoimassamme jatkossakin.

    Vaikka maailmalla on lähes kaikki jo kertaalleen keksitty, on meillä edelleen kunnianhimoinen toive luoda jotain persoonallista niin, että asiakas saa ”itsensä näköisen” tuotteen.

    Suurin osa tuotteistamme suunnitellaan ja toteutetaan asiakkaan toiveiden pohjalta. Osa näistä tuotteista otetaan omaan tuotantoon, mutta usein tuote on niin personoitu, että se jää asiakkaalle täysin uniikiksi kappaleeksi.

    Vahvuuksiamme ovat innovatiivisuus, innokkuus ja nopea reagointi asiakkaan tarpeisiin.

    Uskomme, että pienillä asioilla on merkitystä. Valmistaessamme tuotteita huolehdimme siitä, että jätämme mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen.

    Meille tärkeintä on tyytyväinen asiakas ja toivomme, että tuotteemme luovat iloa pitkäksi aikaa.